IMG_9434.JPG

Hello!

Ruudun takana kirjoittelee Adama Sofia – Tallinnassa asuva hyvinvointialan yrittäjä. Sivustollani jaan sisältöä liittyen itsensä kehittämiseen ja holistiseen hyvinvointiin.

Missioni on auttaa jokaista toteuttamaan parasta mahdollista itseään mielekkäällä tavalla. 

Toivon, että inspiroidut!

Kun sain tietää raskaudestani

On heinäkuun neljäs päivä ja raskaustestissä näkyy kaksi viivaa. Toinen viivoista on kuitenkin huomattavasti haaleampi kuin toinen.

”Ehkä en sittenkään ole raskaana?”

“Kuuluukohan toisen viivan olla huomattavasti vahvempi?” “Kuukautisiinkin on vielä muutama päivä. Ehkä ne kuitenkin alkavat ja testi on väärässä”, pohdin epäluuloisesti.

Ensimmäistä kertaa elämässäni näen testissä selkeästi kaksi viivaa. ”Eihän viivaa edes ilmestyisi, jos kehossani ei olisi raskaushormonia?" totean uudelleen päässäni.

Kahdeksan kuukauden ”yrittämisen” jälkeen olin epäluuloinen:"Enhän mä nyt voi tulla raskaaksi, kun on kaikki kesän festaritkin edessä!"

Soitan ystävälleni, joka on viimeisillään raskaana. Juuri eilen olimme jutelleet siitä, kuinka minusta tuntui, että nyt olen raskaana. Aiheesta oltiin puhuttu jo monta kuukautta, mutta tämä kerta tuntui erilaiselta.

“Oh my god Adama, sä olet raskaana!” huudahtaa ystäväni nähtyään kuvan testistä. ”Ihan selvästi se on positiivinen, etkö sä nää sitä?” ystäväni toteaa vielä vahvistaakseen epäilykseni vääräksi.

Iloitsen, mutta päätän vielä odottaa viikonloppuun jolloin menkkojen pitäisi alkaa. Kerron testin tuloksesta heti poikaystävälleni, joka on kuitenkin yhtä epäluuloinen kuin minä – ”Odotetaan nyt vielä siihen sunnuntaihin eikä iloita liikaa.” hän toteaa.

maaliskuiset2020

Viime vuoden marraskuussa julistin innoissani parhaille ystävilleni Halloween-bileissä, että olimme päättäneet jättää ehkäisyn pois ja kokeilla josko saisimme vauvan. Kaikki iloitsivat puolestani.

Päässäni olin tietysti jo luonut mielikuvan, että kuukauden päästä sitä ollaan jo raskaana. Jotenkin usko siitä, että tulen heti raskaaksi oli iskostettu päähän jo kouluiässä. ”Muistakaa ehkäisy tai tulette heti raskaaksi!” kuuluivat terveystiedon opettajan sanat.

Tuli joulukuu ja menkat alkoivat täsmälleen samana päivänä kuin aina ennenkin. Tammikuussa sama juttu. Helmi-, maalis- ja huhtikuu – sama pettymys valtasi mieleni joka kerta. Samaan aikaan perhe ja ystävät kyselivät vauvauutisista.

Pohdin päässäni, että marraskuun ”vauvanteko”-julistus oli virhe. Olisi pitänyt vain olla hiljaa koko asiasta…

Raskautumisesta aiheutuneeseen stressiin heräsin vasta, kun purskahdin itkuun ystävieni edessä. Olin niin täynnä tätä pettymyksen tunnetta – jokaisena kuukautena kehoni ja mieleni valtaavaa pelkoa siitä, että minussa tai miehessäni oli jotain ”vikana”. Päässäni pyöri vain yksi ajatus: "Mitä jos emme voikaan saada lapsia?" Tiesin jo niin monta pariskuntaa, jotka olivat yrittäneet lasta jopa viitisen vuotta – osa lopulta onnistuen ja osa ei.

Pohdin miltä tuntuisi adoptoida lapsi. Tiesin, että varmasti myös superihanalta, mutta sisimmässäni olin aina haaveillut raskauden kokemisesta ja kaikesta siitä, mitä siihen ja oman biologisen lapsen saamiseen kuuluu.

Olin jo valmis menemään hedelmällisyystesteihin, mutta lääkäristä kerrottiin ettei ollut syytä huoleen ja yleensä tarkemmat tutkimukset aloitetaan vasta vuoden yrittämisen jälkeen. Puoli vuotta oli vielä täysin normaali aika, kyllähän minä sen sisimmässäni ymmärsin, mutta silloin kun jotakin kovin haluaa, tuntuu aika tuplasti pidemmältä – lähes ikuisuudelta.

Toisaalta pohdin, olimmeko me edes yrittäneet kunnolla? Mieheni mielestä asiasta oli turha stressata ja tärkeintä oli nauttia elämästä ja antaa virran viedä.

Ystävieni edessä tapahtuneen itkukohtauksen jälkeen päätin olla ajattelematta asiaa sen enempää – ”Nyt lopetan turhan stressaamisen, poistan nämä vauvasovellukset ja annan sen hemmetin virran viedä. Vauva tulee, kun on tullakseen.”

Kahdeksan kuukauden epätietoisuuden jälkeen olin pisteessä, jossa pidin raskaustestiä kädessäni ja epäilin yhä asiaa. Sunnuntaina kuukautisia ei kuulunut ja tein toisen testin. Nauroin ääneen ja huusin: ”Mä olen vihdoin raskaana. Oikeasti raskaana!”

Laskettu aika olisi maaliskuussa 2020 enkä vieläkään oikein ymmärtänyt tätä kaikkea todeksi. Sisälläni kasvaa nyt oikea ihminen. Olimme molemmat niin onnellisia, mutta samaan aikaan epäluuloisia – tulisiko meistä oikeasti pian vanhempia, jonkun toisen ihmisen äiti ja isä?

Ps. Tässä oli ensimmäinen reaktioni, kun sain tietää raskaudestani heinäkuussa. Kirjoitus on omistettu etenkin jokaiselle, joka on yrittänyt lasta jo pidempään. Toivottavasti saat tästä voimaa ja vertaistukea. ❤

En voi koskaan verrata omaa kahdeksan kuukauden aikaani esimerkiksi vuoden, kahden tai vaikka viiden vuoden odotukseen. Eikä tarkoitukseni ole vähätellä kenenkään rankempia kokemuksia. Jokaisella meistä on omat kokemukset eivätkä ne ole verrattavissa toisiinsa.

Tärkeintä on mielestäni puhua ääneen myös näistä raskauteen liittyvistä negatiivisista tunteista ja peloista, jotta ymmärrämme kuinka yleisiä ja normaaleja nämä kokemukset ovat.

Seuraavissa postauksissa tulen jakamaan omia kokemuksiani liittyen tähän raskauteen – hyvinvointia, mielenlaatuun liittyviä positiivisia ja negatiivisia juttuja, vauvahankintoja sekä raskausviikkojen tunnelmia. '

Toivottavasti jäät seurailemaan! :)

Lämmöllä,

Adama Sofia

Kirje 18-vuotiaalle itselleni

Mitä ostan ruokakaupasta? Viikon ruokien esittely